Meemilaaksossa tapahtuu taas. On kuulemma hassu juttu, että ateistit eivät koskaan joudu demonien riivaamiksi. Jostain syystä niin käy ainoastaan ihmisille, jotka alun alkaenkin kuvittelevat jumalia ja riivaajia olevan olemassa.
Ajattelevalle ihmiselle on siis olevinaan selvää, että kyse on puhtaasti mielensisäisestä ilmiöstä. Jos riivaajat olisivat todellisuutta samalla tavoin kuin painovoima, niiden odottaisi voivan vaikuttaa painovoiman tavoin kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti näiden katsomuksesta riippumatta, jos vain haluavat. Oletettavasti ne myös haluaisivat – ainakin toisinaan – ottaa ateistejakin valtaansa. Niin ei näytä tapahtuvan, joten demonit eivät ole todellisuutta.
Itse asiassa Jumalaan uskomisen luulisi suojelevan ihmistä demoneilta, mutta jos meemin väite pitää paikkansa, ateismi onnistuu siinäkin puuhassa paremmin. Tämä on yllättävä tulos – paitsi jos riivaajat ovat pelkkää mielikuvitusta.
Kannattaisiko siis lakata uskomasta aitoihin riivaustapauksiin? Ei ainakaan näin heppoisen päättelyn vuoksi.
Väitettä on vaikea vahvistaa
Väitetyistä riivaustapauksista ei ole olemassa luotettavaa tilastotietoa, joka olisi luokiteltu uskomustaustan mukaan. On varsin luonnollista, että useimmat tapaukset raportoidaan ja tulkitaan sellaisten uskonnollisten yhteisöjen ja perinteiden piirissä, joissa jo valmiiksi uskotaan, että yksilö voi tulla riivatuksi. Jos ateistilla on tämänsuuntaisia epätavallisia kokemuksia, hän tulkitsee ne todennäköisemmin psykologisiksi tai neurologisiksi häiriötiloiksi eikä ”demoneiksi”, joita hän ei laske selitysvaihtoehtojen joukkoon.
Tulkintaero ei itsessään kerro vähääkään siitä, kuka on oikeassa. Periaatteessa on a priori mahdollista, että kaikki uskonnolliset yhteisöt vain sekoilevat tulkitessaan harvinaiset psykiatriset ongelmat demonien aiheuttamiksi. Mutta täysin mahdollista on sekin, että myös ateistiset yksilöt kärsivät todellisesta riivauksesta. He eivät vain tiedosta tai sanoita asiaa itse tällä tavoin, mistä päästäänkin meemin väitteen seuraavaan ongelmaan.
Asennevinouma vaikuttaa lopputulokseen
Jos henkilö ei usko demoneihin, hän ei todennäköisesti hakeudu eksorkistin luo tai ylipäänsä kuvaile kokemuksiaan uskonnollisin käsittein. Jos siis oletetaan argumentin vuoksi, ettei tilastoissa lainkaan esiinny ateistisia riivausselontekoja, ilmiö voi johtua yllä mainitusta tulkintaerosta, ei aidosta tilastollisesta tapausfrekvenssistä. Ateisti vain tuumii: ”Piru…etti vieköön, kun on noita muistikatkoksia ja väkivaltaisuuskohtauksia aina silloin tällöin.”
Tilanne voi jopa kääntyä nk. ei kukaan todellinen skotti -virhepäätelmäksi. Ateisti voi asennoitua niin, että riivauskokemuksia on ainoastaan heikoilla henkilöillä, jotka ovat valmiiksi toinen jalka yliluonnollisen katsomuksen puolella. Kukaan ”todellinen ateisti” ei uskoisi tulleensa riivatuksi. Jos siis ateistitoveri väittää kokeneensa demonin ottaneen hänet valtaansa, tämä ei ollut todellinen ateisti, mikä vahvistaa asennetta, että riivauskokemuksia esiintyy vain uskonnollisilla henkilöillä. Meemin väitettä on siis mahdoton osoittaa vääräksi.
Lopputulos vaikuttaa asenteeseen
Ateistit valittavat aina toisinaan, etteivät voi ottaa vakavasti todisteita, joita vaikkapa Raamatun historiallisen luotettavuuden tueksi esitetään. Heitä häiritsee se seikka, että todisteiden esittäjät ovat itse kristittyjä. Kenties heillä on ns. oma lehmä ojassa ja vahvistusharha vääristää arviota. ”Miksei kukaan ateistitutkija tunnusta näitä tuloksia?” Siitä sangen yksinkertaisesta syystä, että Raamatun luotettavuudesta vakuuttuva henkilö yleensä lakkaa olemasta ateisti ja kääntyy kristityksi.
Pidätkö merkillisenä sitä, ettet ole koskaan tavannut ateistia, joka uskoisi Jeesuksen heränneen kuolleista? Aivan yhtä merkillistä on, ettet löydä mistään nuoren maan kreationistia, joka uskoo eliökunnan monimuotoisuuden syntyneen mutaatioiden ja luonnonvalinnan seurauksena – tai kommunistia, joka pitää vapaata markkinataloutta toimivimpana talousjärjestelmänä. Tällöinhän kreationistihan muuttuu darvinistiksi ja kommunisti vastaavasti kapitalistiksi.
Jos ateisti joutuu demonin riivaamaksi ja tajuaa jälkikäteen itsekin, mitä hänelle tapahtui, hän alkaa uskoa yliluonnollisen hengellisen todellisuuden olemassaoloon. Luultavasti hän alkaa samalla uskoa myös jonkinlaisen Jumalan olemassaoloon, vaikka ei kääntyisikään Jeesuksen puoleen. Näyttäytyisikö hän siis ateistina tilastoissa, joita riivaustapauksista ryhdyttäisiin laatimaan? Ei tietenkään – nyt hän on teisti.
Älä häiritse hyvää teoriaa tosiasioilla
Vakavin ongelma meemin kannalta lienee, että monikin eksorkisti ja tutkija on raportoinut entisten ateistien kokeneen demonisen riivaus- tai oppressiotilan ennen kääntymystään.
- Kuuluisa eksorkisti Gabriele Amorth (An Exorcist Tells His Story) mainitsee tapauksia, joissa aiemmin uskonnoista piittaamaton, niitä kohtaan vihamielinen tai ateistinen henkilö tuli pyytämään manausta.
- Eksorkisti Malachi Martin (Hostage to the Devil) luettelee riivaustapauksia, joissa henkilöllä oli sekulaari tai skeptinen tausta.
- Kolmas eksorkisti José Antonio Fortea (Interview with an Exorcist) kirjoitti laajasti myös uskonnottomien henkilöiden tarvitsemasta eksorkismista ja hengellisistä oppressiokokemuksista.
- Chad Ripperger (Dominion: The Nature of Diabolic Warfare) käsittelee useita nykyajan eksorkismitapauksia, joista osa koskee hengellisesti piittaamattomia tai ateistisia henkilöitä.
- Myös evankelinen vapautustyössä toimiva pastori Russ Dizdar (They Shall Expel Demons) kertoo tavanneensa riivattuja, joilla oli sekulaari tausta.
Tietenkin kertomukset voi aina kyseenalaistaa, kun ei halua käsitellä kaikkea saatavilla olevaa dataa. Niiden valossa on kuitenkin kovin yksioikoista väittää, ettei tällaista ”ikinä” tapahdu ateisteille. Ilmiöt eivät näytä kysyvän, uskooko uhri niihin vai ei. C. S. Lewisia mukaillen demoneille on toki aivan samantekevää, päätyykö ihminen kadotukseen materialistina vai poppamiehenä. Siksi ei välttämättä ole suotuisa ratkaisu säikäyttää ateisti tiedostamaan yliluonnollisen todellisuuden olemassaolo riivaamalla hänet tai hänen läheisensä, jos peitestrategia tuottaa yhtä hyvän lopputuloksen.
Pelkkä yleisuskonnollisen myönteinen asenne Jumalan olemassaoloa kohtaan ei kuitenkaan suojele ketään. Varmista, että kuulut Hänelle, joka ylösnoustessaan voitti kuoleman ja kaiken Vihollisen vallan.
Ateisteja ei myöskään ole tarpeen riivata. He eivät muutenkaan ole Jumalan yhteydessä joten heitä ei tarvitse Jumalan luota riistää/vokotella pois.
Neurologisesti katsottuna, tietyt uskomukset synnyttävät tiettyjä neuronien kimppuja, jotka ovat herkkiä tietyille todellisuuden puolille tietoisuudessa. Vaikka ateismi ei sulje pois kokonaan riivatuksi tulemista, on se erittäin epätodennäköistä. Aivoissa ei yksinkertaisesti ole järjestelmiä tällaisille uskomusten luoville puolille tietoisessa maailmassa, herkkyyksille todellisuudessa. Eri asia sitten onko uskomukset, jotka järjestelminä herkistävät riivatuksi tulemiselle, sitten ’oikeaa’ ja todellista tietoa todellisuudesta? Minusta tämä liittyy siihen, että ihminen voi kulttuurisesti viritellä erilaisia herkkyyksiä, jotka voivat olla myös ei-lokaaleja. Mikään ei kuitenkaan sano, että nämä olisivat enemmän tähdellisiä tuntea elämässä tai kuolemassa kuin toisetkaan. Ateistit ja uskovaiset nyt sattuvat vähän kulkevan eri todellisuutta koskettavia latuja elämässä ja kuolemassa, ei sen kummempaa. Heidän tietoisuutensa on erilainen.
Kun asia selitetään näin, tehdään yksi melko keskeinen ja perustelematon oletus: riivaustila ei ole todellinen, ulkopuolisen pahantahtoisen mielen aikaansaama tila, vaan ainoastaan henkilön omista uskomuksista aiheutuva tila.
(Olin aikeissa todeta, että lisäksi todellisuuden oletetaan olevan puhtaasti materialistinen eli että näitä pahantahtoisia mieliä ei ole eikä voi olla olemassa. Panin kuitenkin merkille, että toteat ”uskomusten synnyttävän” muutoksia fyysisissä aivoissa ja että todellisuudesta ainakin periaatteessa on saatavilla ”todellista tietoa”. Kumpikaan näistä ei ole mielekäs ilmaus, jos kaikki on pohjimmiltaan joko ainetta tai energiaa, joten jään arvailevalle kannalle.)
”Olin aikeissa todeta, että lisäksi todellisuuden oletetaan olevan puhtaasti materialistinen eli että näitä pahantahtoisia mieliä ei ole eikä voi olla olemassa.” Ateisti ei välttämättä tee tällaista puhtaan materiaalista johtopäätöstä. Entäs universumin muut sivilisaatiot ja toimijat, joista meillä ei välttämättä ole tietoa? Se on eri kysymys, rajoittaako valonnopeus heidän informaationsa liikkumista ja valtaansa maapallolla, todennäköisesti näin tekee ja maailma, joka meillä on, on pitkälle muista ’yliluonnollisista’ toimijoista puhdas ja uniikki ’tabula rasa’, tiettyine ajan ja paikan ja deterministisyyden sattumusten ja stokastisten johdatusten poislukien. Materiaalisuus on minusta vain taso, syvempien informaatioon kytkeytyneiden tasojen välillä. Budhalaisuus tekee kuitenkin oletuksen usein, ettei ole essenssiä, ei viimeistä redusoitavaa ainetta tai substanssia. Tämä on minusta ateismissa oleellista usein. Kaikki on relaatiota.
Uskomukset todella aiheuttavat herkkyyksiä aivoissa, todellisuuden tietyille puolille. Emme pääse kokemuksen ja mielemme suhteiden ja tarinoiden ulkopuolelle, ja saattaahan olla että se mitä pystymme universumista hahmottamaan on todella pientä, kokonaisuuteen verrattuna. Todellinen tieto ei ole vain loogisen empirismin tietoa, vaan laajempaa osaa suhteellista todellisuutta, matematiikan ja fysiikankin ulkopuolella. Näistä kerromme osaltaan tarinoita. Matematiikkakin on vajavaista, kuvaamaan kompleksisia järjestelmien mekanismeja.
Ongelma on tulkinnassasi, että kytket ateismin vahvasti materiaalisuuteen. Ihan tietoisuusteorianakin materiaalisuus luonnehtii huonosti, sitä mitä esim. ajatukset ovat. (Uskomukset todella muokkaavat aivoja, niin kuin kulttuurikin, joka nähdään aivokuvantamisen tietoisuuden neurokorrelaateista ja todellinen tieto on vain vajaan informaation peli todellisuuden kokonaisuuden kanssa). Materiaalisuus liittyy vain siihen mitä metodologisesti tunnemme, mittaamme ja tiedämme maailmasta objektiivisesti. Subjekti kuitenkin kokee todellisuuden laajempana, ja aitona, yli objektiivisuuden ja mekanismien, vuorovaikutus ja ennusteen pelinä, jossa materiaalisuus on vain käyttöliittymä siihen missä todellisesti olemme.
Tämä on puhtaasti henkilökohtainen näkemys, eikä tätä tarvitse allekirjoittaa. Se kuitenkin perustelee näkemystäni, laajempana kuin mitä kristityt usein ateismista ajattelevat. Tietoisuusteoreetikoista osa ajattelee edellisen kappaleen tavoin, ja olen pitkälle omaksunut heidän näkemyksiään. He voivat olla kuitenkin myös väärässä, ja kyse on spekulatiivisesta tieteestä, jossa vasta muodostetaan teorioita. Palaamme asiaan joskus, jollain foorumilla.
Aivan – jäin aiheellisesti odottavalle kannalle, koska ateismistasi huolimatta et ole materialisti. Tämän hätäisen mutta tilastollisesti varsin perustellun oletuksenhan onnistuin juuri edellä välttämään, koska nuo mainitsemani vivahteet tekstissäsi herättivät aiheellisen epäilyn siitä, suhtaudutko tietoisuuteen reduktiivisesti. Selvästikään et.
Mutta tästä nousee kysymys, mikä tekee riivaustilasta kaltaisellesi ateistille ”erittäin epätodennäköisen”? Toteat syyksi, ettei ”aivoissa ei yksinkertaisesti ole järjestelmiä tällaisille uskomusten luoville puolille tietoisessa maailmassa, herkkyyksille todellisuudessa”. En ole aivan varma, mihin tähtäät, mutta jos uskomukset eli mentaaliset tilat voivat aiheuttaa muutoksia aivoissa, mieli on ilmeisesti aito substanssi, joka ihmisen tapauksessa toimii rinnakkain hänen aineellisen kehonsa kanssa. (Olen tarkastellut kysymystä laajemmin täällä: https://puolustajanpolku.fi/?id=21).
Jos ihmisillä ja mahdollisilla avaruusolioilla on aineettomia mieliä, ei mikään kai estä myös pahantahtoisten ruumiittomien mielten olemassaoloa eikä niiden suoraa vuorovaikutusta ihmismielten kanssa. Jos henkilö suoraan tai epäsuorasti antaa niille huomattavaa toimivaltaa omassa elämässään, on kai odotettavissa, että ateismistaan tai jumaluskostaan riippumatta hän voi havaita olevansa osin tai kokonaan tällaisen vieraan tahdon vallassa. Tämä on käytännössä riivauksen määritelmä.
Ateismi ottaa kantaa vain jumalan olemattomuuteen. Se voi järjestää ontologiansa minkä tahansa metafysiikan tai tieteellisen naturalismin mallin pohjalle. Jo epäilys pahan sovittamattomuudesta jumalan kanssa, voi asettaa tavallisen ihmisen ateismin kannalle. Tietoisuuden suhteen en näe tosiaan sitä reduktionistisesti, mutta en myöskään dualistisesti, mitä tarjoat myöhemmin selityksenä ja avaat sillä mahdollisuuden pahantahtoisten ruumiittomien mielten riivaukselle. Käsitykseni on monistinen, yksi maailma, yksi universumi, monta toimijaa ja tarkaajaa, ja heidän mielensä yhtenä osana kokonaisuutta.
Käsitykseni perustuu siihen, että kuten sanoin, maailmassa ei ole essenssiä, viimeistä todellisuutta. Materia, henki, fysiikka tai matematiikka ei edusta viimeistä todellisuutta, johon kaikki redusoituu ja selittyy. Tieteessä metodologisesti tarkkailemme näitä osa-alueita, ja ne antavat vähän erilaisen kuvan todellisuudesta naturalistisesti, niiden tutkittavan luonteen mukaan. Ne eivät mitkään kuitenkaan ole viimeinen todellisuus materiaalisesti vain relaatiota suhteessa olevaan.
Sen sijaan ajattelen että todellisuus on pitkälle eri tasojen ja niissä olevien objektien kellojen, relativismia, eräänlaista sykähtelyä eri tahtiin. Mikään taso ei siinä käsityksessä ole määräävä, vaan nämä kellot toimivat suhteissa toisiin kelloihin aina pieneltä tasolta, suurelle tasolle. Näin asian saa yksinkertaisesti selitettyä, vaikka minulla on ontologiaan liittyvä monimutkaisempi selitys. Kyse on agenttiuden jakaantumisesta eri tasot ovat todellisuuden ilmenemiselle relaatioita. Mentäessä kaikkein pienimpään, ollaankin universaalin tason skaalassa. Universumin tasot skaalassa ovat sisäänsä sulkevia. Niin että lopulta tietoinenkin ihminen on tavallaan, koko universumi, ja sen palkallisesti vaikuttavat osat.
Valotat kantaasi substanssidualismiin hyvin. Kunpa minulla olisi aikaa tutustua siihen tarkemmin. Pidän kuitenkin monismia enemmän oikeassa olevana kantana. Jokainen muutos aivoissa on muutos tietoisessa toimijuudessa. Ja itse olen tehnyt tulkinnan, että tässäkin tietoisuus muodostuu relaatioissa aivosolujen ja ulkoisten kenttien ja todellisuuden välillä. Tämä tietoisuus ei ole yksin materiassa suunnistamista, vaan enkä jonkinlaisessa informaatioavaruudessa tavoitteiden haalimista. Informaatio ei kuitenkaan ole ehkä viimeinen todellisuus, vaan laajemmin relaatiot kaikkeuden, eri universumin agenttien ja tasojen välillä. Substanssidualismissa on heikkoutensa, ja se on jäänyt pitkälle vanhaksi kannaksi, joka on kumottu jo pitkään kumoamaan.
Vielä näistä toimijoista mielen ulkopuolella. Onko niitä vaikuttamassa, vai ovatko ne aivojen kehittämiä tarinallisia elementtejä kuvatakseen sisäisiä relaatioita? Ulkopuoliset toimijat eivät välttämättä ole pahoja tai riivaavia, ne saattavat olla sellaisia maapallollomme eri tasosia tietoisuuksia, jotka ovat hyvin lähellä omia värähtelyjä, joiden läsnäolon voi herkät ihmiset aistivat osana omaa tietoisuutta. Esimerkiksi magneettikentät voivat jopa siirtää tietoisia ajatuksia lähietäisyydellä, tai niin kuin aivopuoliskot toimivat split brain -potilailla, ne eivät välitä informaatiota toiselle aivopuoliskolle, muuta kuin tietoisin arvauksin. Toinen toimijuus tai tietoisuus, jolla on paljon vaikutusta sinuun, saattaa tuntua yksilöstä pahalta juuri sen voimakkaiden omasta poikkeavien sen edistämien tavoitteiden takia, vaikkei se olisi pahantahtoinen. Maapallomme saattaa olla täynnä tietoisuutta, kun ajattelemme vaikka miten runsas onkaan vaikkapa metsän tai suon vaikutelmat, osana siellä kävelijän tietoisuutta. Kaikki ei tosiaan asetu tälle akselille, jossa toisessa päässä kristinuskollinen jumala ja toisessa saatana, paha toimija, vaan on myös muunlaisia relaatiota olemuksessamme, jotka ovat irrallaan tällaisista tulkinnoista, eikä niitä mielestäni sellaisiksi kaksijakoisiksi kokemuksiksi saisi redusoida.
Vielä hiukan todisteita monismista ja substanssidualismin väärinkäsityksiä vastaan. Kuolemanrajakokemuksissa on usein vastassa henkilöitä, jotka ovat jonkinlaisia oppaita ja vaikuttavat toimijoina osana kokemusta. Aivot voivat kuitenkin hämätä toimijat, osana kamppailua elämästä, tarinallisuuden kautta. Ovatko ne sielun matkoja toisiin todellisuuksiin, vai vain aivojen tarinallista hahmotusta kvanttimekaanisessa ilmentymässä? Uskon myös että meidän todellisuutemme on klassisen-kvanttimekaaninen, ja silloin mahdollistuu, että erityinen kvanttimekaaninen todellisuus, erillään klassisesta todellisuudesta, on läsnä kun aivot menettävät kykyään toimia kuolemanraja kokemuksessa. Kyse ei silti ole dualismista tai sielusta, vaan aivojen tarinallisesta kytkeytyneisyydestä laajemmin todellisuuden eri tasojen ja kellojen kanssa. Sisäisesti kommentoivat tietoisuusmoduulien vajaatoiminta aiheuttaa monia elämyksiä, mutta se jää vielä todistamatta, että tällaisessa heikkoudessa, kohtaisimme toisia toimioita, osana matkaamme. Itse kirjoitin, että todellisuutemme on meidän osalta pitkälle kirjoittamaton. Minunkaan on mahdotonta tietää, onko tällaisia vaikuttavia toimijoita todellisuudessa. Henkilökohtaisesti uskon johdatukseen (mystisenä tai tietoisuus ilmiönä), mutta se ei vielä riitä uskomaan ulkopuoliseen toimijuuteen jolla on tahtoa ja tavoitteita vaikuttavana osapuolena.