Luukkaan evankeliumi,luku 14
luku 16
Luukkaan evankeliumi, luku 15
luotu 26.4.2024 klo 11:02
muokattu 26.8.2025 klo 12:27
Sisällys
Jeesus ja syntiset
muokattu 14.7.2025 klo 13:47
1. Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. 2. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." 3. Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:
1. Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. 2. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." 3. Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: ©
Rinnakkaiskohdat:
– jakeet 1–7 : Matt. 18:12–14
Aterioiminen jonkun kanssa on erityisesti Lähi-idässä vakava asia. Rikas mies voi kyllä anteliaisuutensa osoituksena ruokkia suurenkin määrän sekalaista väkeä, mutta hän ei syö heidän kanssaan. Samaan pöytään istuminen on veljeyden, luottamuksen ja hyväksynnän osoitus, merkki tärkeästä sosiaalisesta suhteesta aterioivien välillä.[1] Kunnianarvoisa rabbi ei veljeile publikaanien ja syntisten kanssa, sillä siten hän tulee osalliseksi heidän häpeästään. Jeesukselle ateriayhteys syntisten kanssa oli kuitenkin osoitus Jumalan valtakunnan saapumisesta.[2]
Luukkaan kuvaama tilanne saattoi itse asiassa olla vieläkin tyrmistyttävämpi, sillä fariseusten ja kirjanoppineiden syytöksessä käytetty sana προσδέχομαι (prosdekhomai) merkitsee vastaanottamista aivan konkreettisessa mielessä[3], ei ainoastaan hyväksyvässä merkityksessä (”vuodatin hänelle tuskani ja hän otti minut lämpimästi vastaan”). Jeesus siis aktiivisesti kutsui syntisiä kotiinsa aterialle[4], ei tyytynyt vain vierailemaan heidän luonaan (Luuk. 19:5–7).
Luukkaan mukaan paikalla oli neljään ihmisryhmään kuuluvaa väkeä: publikaanejaPublikaani: Tullimies, veronkantaja. Halveksittu ammattiryhmä verojen ja tullien vuoksi, mutta myös siksi, että he kiristivät palkkansa lisäämällä sen taksaan ylimääräisenä siivuna. Publikaanit työskentelivät Rooman miehitysvallalle, joten kansa pi..., syntisiä, fariseuksiaFariseus: (hepr. 'erottautunut') Juutalainen ryhmittymä, joka syntyi Johannes Hyrkanoksen päivinä vastustamaan kuninkaallisen ja papillisen vallan yhdistymistä. Suositun maallikkoliikkeen jäsenet pyrkivät kuuliaisuuteen Tooraa kohtaan kaikilla elämänal... ja kirjanoppineita. Syntisen leiman todennäköisesti sai rikkomalla jatkuvasti sääntöjä, niin Mooseksen lakiin kuuluvia kuin myöhempiä perinnäissääntöjäkin. Jeesuksen esittämien kertomusten kannalta tärkeä ryhmä olivat kirjanoppineetKirjanoppinut: Oppineita, jotka aluksi vastasivat pyhien kirjoitusten kopioinnista, mutta perehtyneisyytensä vuoksi päätyivät Lain asiantuntijoiksi ja opettajiksi. Termi lainopettaja viittaa evankeliumeissa samaan ihmisryhmään. K:ita oli kaikissa juuta.... Heidän tehtäviinsä kuului pyhien kirjoitusten pilkuntarkka kopiointi, joten he tunsivat Vanhan liiton tekstit yksityiskohtaisesti. Kirjanoppineilla oli siis loistavat edellytykset hoksata kaikki Jeesuksen käyttämät nerokkaat viittaukset.[5]
Evankeliumin kirjoittaja on itsekin varsin nokkela sanankäyttäjä: hän kertoo hylkiöiden tulleen lähelle (ἐγγίζω, engizō) Jeesusta kuulemaan häntä (ἀκούω, akūō). Edellinen luku on juuri päättynyt (Luuk. 14:35) Jeesuksen kehotukseen ”jolla on korvat, se kuulkoon”, ja nyt täysin väärät henkilöt noudattavat sitä – samoin kuin juutalaisten päivittäisen rukouksen, Sheman (5. Moos. 6:4), kehotusta: ”Kuule, Israel...”[6]
Samaan aikaan fariseukset ja kirjanoppineet ”nurisevat” (διαγογγύζω, diagongyzō). Käsite kytkeytyy kapinantäyteisen erämaavaelluksen synkkään muistoon: israelilaiset nurisivat toistuvasti Jumalaa vastaan ja päätyivät kiertämään erämaassa neljä vuosikymmentä (esim. 2. Moos. 15:24, 16:2, ja 17:3; 4. Moos. 14:2, 4. Moos. 16:11 ja 4. Moos. 17:6). Koska kuuleminen ja nurina ovat päinvastaisia toimintatapoja, kaikki tilanteessa kääntyy päälaelleen: syntiset ovatkin hurskaita ja hurskaat syntisiä.[7]
Tutkijat eivät juuri kiistä, että aterioiminen ”syntisten” kanssa kuului Jeesuksen tunnusomaisimpiin ja samalla dramaattisimpiin tapoihin.[8] Ei ole myöskään syytä epäillä, että seuraavat kertomukset olisi liitetty myöhemmin evankelistan kuvaamaan tilanteeseen. Jeesus näet esittää ne juuri puolustaakseen toimintaansa – selittääkseen, miksi hän istuu aterialla ”väärien” ihmisten kanssa – ja haastaakseen fariseusten koko ajattelutavan.
Vertaus kadonneesta lampaasta
muokattu 14.7.2025 klo 13:47
4. "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? 5. Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. 6. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'. 7. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
4. "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. 5. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, 6. ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' 7. Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. ©
Rinnakkaiskohdat:
– jakeet 3–7 : Matt. 18:10–14
Lampaita vartioitiin petojen ja varkaiden varalta. Illalla lauma vietiin suojaisaan paikkaan ja laskettiin.[9] Laumastaan eksyneet lampaat ovat avuttomia. Yleensä ne istuutuvat, kieltäytyvät liikkumasta ja määkivät lakkaamatta, joten paimenen on todellakin kannettava löytämänsä lammas kotiin.[10]
Sadan lampaan lauma oli niin suuri, ettei sellainen yleensä ollut yhden paimenen vastuulla.[11] Kuitenkin kysymys siitä, kuka vartioi yhdeksääkymmentä yhdeksää lammasta paimenen etsiessä kadonnutta, on viime kädessä turha. Oikeastaan se osoittaa, ettei lukija ole ymmärtänyt vertausta tyylilajina. Vertaus ei ole todellinen, historiallinen tapahtuma. Lampaat olivat olemassa vain Jeesuksen kertomuksessa, ja hän piti niistä huolta.[12]
Tämä ensimmäinen, lyhyt kertomus valmistelee kuulijoita kolmatta ja pisintä tarinaa varten. Kaikissa kolmessa vertauksessa jotakin katoaa, kadonnut löydetään ja seuraa juhla. Ensimmäiseksi katoaa yksi sadasta lampaasta – ja juuri menemällä pois aivan kuten kolmannen kertomuksen nuorempi veli.[13]
Jos Jeesus kohdistaisi sanansa ateriakumppaneilleen, vertausten pääpaino olisi Jumalan etsivässä rakkaudessa. Kaikki kolme kertomusta on kuitenkin suunnattu yleisön fariseuksilleFariseus: (hepr. 'erottautunut') Juutalainen ryhmittymä, joka syntyi Johannes Hyrkanoksen päivinä vastustamaan kuninkaallisen ja papillisen vallan yhdistymistä. Suositun maallikkoliikkeen jäsenet pyrkivät kuuliaisuuteen Tooraa kohtaan kaikilla elämänal... ja kirjanoppineilleKirjanoppinut: Oppineita, jotka aluksi vastasivat pyhien kirjoitusten kopioinnista, mutta perehtyneisyytensä vuoksi päätyivät Lain asiantuntijoiksi ja opettajiksi. Termi lainopettaja viittaa evankeliumeissa samaan ihmisryhmään. K:ita oli kaikissa juuta.... Niiden sanoma on kysyvä: ”Miksi te ette riemuitse siitä, että kadonneet löytyvät ja kuolleet heräävät eloon?”[14]
Vertaus kadonneesta kolikosta
muokattu 14.7.2025 klo 13:47
8. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? 9. Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut'. 10. Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen."
8. "Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. 9. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' 10. Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen." ©
Hopeadrakma eli denaari oli valuuttajärjestelmän perusyksikkö, työmiehen päiväpalkan suuruinen raha.[15] Kun nainen kadotti yhden kymmenestä myötäjäiskolikostaan, hän ei menettänyt kymmenesosaa ainoastaan omaisuudestaan, vaan myös yhteiskunnallisesta asemastaan.[16]
Tavallisten kotien lattiat tehtiin usein tallatusta savesta tai basalttiliuskoista. Epätasaisten liuskojen saumakohtiin oli helppo kadottaa kolikko.[17] Lampun sytyttäminen oli tarpeen, sillä useimmat maalaistalot olivat hyvin hämäriä.[18] Sekä turvallisuuden että lämmöneristyksen vuoksi tehtiin yleensä vain yksi pieni ikkuna-aukko; niinpä kolikon löytäminen oli kynttilän tai öljylampun kanssakin haastava tehtävä.[19]
Tässäkin valmistelevassa kertomuksessa jotakin katoaa, kadonnut löydetään ja seuraa juhla. Nyt panokset kovenevat: hukkaan ei enää joudu yksi sadasta (j. 4), vaan yksi kymmenestä (j. 8). Raha myös katoaa kotona – täsmälleen kuten kolmannen kertomuksen vanhempi veli.[20]
Tuhlaajaisä ja nuorempi poika
muokattu 28.7.2025 klo 12:05
11. Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa. 13. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. 14. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. 15. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. 16. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. 17. Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! 18. Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi 19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' 20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. 21. Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'. 22. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; 23. ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, 24. sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
11. Jeesus jatkoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. 17. "Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' 20. Niin hän lähti isänsä luo. "Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' 22. Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24. Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla. ©
Kertomus kahdesta pojasta on pisin Jeesuksen esittämä vertaus, mutta silti se vie vain 388 sanaa kreikankielisessä alkuperäismuodossaan. Yksinkertaisen tarinan alle kätkeytyy lukuisia odottamattomia kerroksia, jotka Vanhan testamentin tuntija yleisössä huomaisi.[21]
Kertomusta kutsutaan usein tuhlaajapoikavertaukseksi, koska sen pidempi alkupuoli käsittelee nuorempaa veljeä, joka haaskasi saamansa omaisuuden. Todellisuudessa molemmat pojat ovat pahasti eksyksissä ja kivitystuomion sijaan isä tuhlaa heihin hyvyyttään. Kumpaakin poikaa käsittelevä osio päättyy toteamukseen, että nuorempi veli oli ”kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt” (j. 24, j. 32).
Kadonnut lammas ja kadonnut kolikko olivat luultavasti suunnilleen samanarvoisia. Niiden häviäminen – toisen vaeltamalla pois ja toisen kotona – valmistelee lukijaa kalleimman eli ihmisten katoamiseen. Jeesuksen kolmannessa kertomuksessa molemmat veljekset ovat kadoksissa, vaikka monikaan lukija ei tätä huomaa.[22] Prosentti lampaista (j. 4) ja kymmenen prosenttia rahoista (j. 8) kasvaa nyt sataan prosenttiin pojista. Löytyvätkö molemmat, kuten lyhyempien kertomusten kadonneille käy? Tarinan loppu jää tarkoituksella avoimeksi.
Jeesuksen kertomus alkaa (j. 11) samoin kuin viinitarhaan lähetettyjä poikia käsittelevä vertaus (Matt. 21:28–32). Kummassakin tapauksessa se, joka aluksi näytti syntisemmältä, oli lopuksi lähempänä isäänsä (Jumalaa) kuin näennäisesti hurskas veli. Seikka selittyy luontevasti, mikäli molemmat vertaukset ovat peräisin samalta kertojalta ja ne on huolellisesti talletettu eri evankeliumeihin.[23]
Kun nuorempi veli vaati ennakkoperintöä, isä jakoi omaisuutensa heille (j. 12). Vanhempi veli sai Mooseksen lain (5. Moos. 21:17) mukaan haltuunsa kaksinkertaisen osan, käytännössä luultavasti koko kiinteistön, koska nuorempi realisoi omaisuutensa ja vei rahat mennessään. Perhe oli verrattain varakas, koska heillä oli sekä talouteen kuuluvia palvelijoita (j. 22) että palkkalaisia (j. 17).[24] Kotoaan häipynyt nuorukainen sai siis mukaansa suuren omaisuuden.[25]
Tuhlarin toimintaa kuvaava verbi διασκορπίζω (diaskorpizō) (j. 13) on harvinainen, mutta esiintyy välittömästi seuraavan luvun vertauksessa väärästä huoneenhaltijasta (16:1). Jeesus kertoo siis peräjälkeen kaksi tarinaa omaisuuden haaskaajista, jollaisten elämäntyyli suututti eritoten ahkeria ja anteliaita fariseuksia.[26] Talousoikeistoon kuuluvalla on jatkuva kiusaus ajatella omavanhurskaasti, että menestynyt uurastaja nauttii vain oman erinomaisuutensa hedelmistä, kun taas köyhyydestä kärsivä on ansainnut ongelmansa laiskuudellaan tai tyhmyydellään. Jeesus puolestaan katsoo, että ilmiselvästi epäonnistunut henkilö saattaa ymmärtää paremmin Jumalan armon ja anteeksiantamuksen suuruuden; joka näkee saaneensa paljon anteeksi, rakastaa myös paljon (Luuk. 7:41–50).
Viisaana kertojana Jeesus ei täsmennä, millaista oli nuorukaisen ”holtiton” elämä (j. 13). Kuulijan mielikuvitus täyttää kyllä aukot, eikä tuomittavaa elämäntyyliä tule samalla korostettua tarpeettomasti.[27] Mitä pikkuveli sitten tekikin, mopo niin sanotusti karkasi käsistä ja omaisuus valui viemäriin.
Siinä kohtaa katastrofi iskee: vierasta maata kohtaa ankara nälänhätä (j. 14). Vaikeudet eivät siis ole puhtaasti nuorukaisen omien valintojen syytä – huonot valinnat ja huono onni yhdistyvät kertomuksen juonessa mestarillisesti.[28] Hätäpäissään hän ”takertuu” (ἐκολλήθη, ekollēthē) johonkuhun sikäläiseen mieheen, joka käyttää tilannetta hyväkseen maksamatta hänelle edes palkkaa.[29] Saastaisten sikojen paimenta surkeampaan asemaan ei juutalaismies voi juuri joutua. Fariseukset epäilemättä myhäilevät nuoren lurjuksen ansaittua pohjakosketusta, kunnes kertomus kääntyykin äkkiä heitä vastaan.[30]
Mutta nälkäkuoleman partaalla nuorimies tulee järkiinsä (j. 17–19). Kotona jopa palvelusväellä on ruokaa; on siis parempi kohdata syntinsä ja päästä edes töihin, vaikka paluuta perheenjäseneksi ei olisikaan. Perheensä hylännyt, isänsä julkisesti häpäissyt ja melkoisen omaisuuden polttanut poika lähtee siis kotiin – ja törmää useampaan yllätykseen.
Isä näkee hänet kaukaa (j. 20), mikä merkitsee, että hän on kaivannut poikaansa kotiin ja katsellut horisonttiin. Siitä huolimatta, että on jo iäkäs mies – onhan hänellä aikuisia poikia, joista nuorempi on ollut jo vuosia poissa (Luuk. 15:29) – isä juoksee nuorukaista vastaan ja viis veisaa kunniastaan. Tämä otetaan vihan sijasta vastaan säälien (σπλαγχίζομαι, splankhizomai) ja toivotetaan julkisesti ja ehdoitta tervetulleeksi.[31]
Poika aloittaa opetellun puheensa (j. 21), mutta ei koskaan pääse kohtaan, jossa hänen piti pyytää töitä (j. 19). On tarkoituksellisesti epäselvää, keskeyttääkö isä hänet vai onko palveluspaikan havittelu jäänyt sikseen, kun nuori hulttio on matkan aikana ehtinyt pohdiskella syntiensä raskautta.
Isä nimittäin avaa suunsa (j. 22) – muttei itse asiassa puhuttele nuorempaa poikaansa koko loppukertomuksen aikana. Hänen tekonsa ovat puhuneet puolestaan; lohdutusta, nuhteita tai kysymyksiä ei tarvita. Palvelijoille (jotka ovat aina saapuvilla) isän ensimmäinen sana on ταχύ (takhy) – "Nopeasti!" Monta vuotta on vierinyt pitkän odotuksen merkeissä; nyt aikaa ei ole hukattavana hetkeäkään.[32]
Isä käskee muuttaa julkisesti poikansa aseman. Hän ei ole enää paljasjalkainen palvelija, vaan kengitetty poika; sormuksen kantajana hän on jälleen perillinen ja perheenjäsen; ja lisäksi hän saa vaatekomeron ykkösviitan (τὴν στολὴν τὴν πρώτην, tēn stolēn tēn prōtēn), vaikka vanhemmalla veljellä tuntuisi olevan siihen suurempi oikeus. Poika oli toivonut saavansa leipää (j. 17); sen sijaan hänen paluunsa kunniaksi teurastetaan syöttövasikka (j. 23), mikä merkitsee kymmenien vieraiden kutsumista. Vaikka kaikki tämä omaisuus kuuluu laillisesti isoveljelle perinnönjaon jälkeen, isä on yhä perheen johtaja. Hän saa eläessään määrätä sen käytöstä, kunhan ei hävitä tilan pääomaa.[33] Isän anteliaisuus herättää vaivautuneisuutta kuulijoissa, koska se on vaivaannuttavaa.
Vertauksen päämäärä on arvostella terävästi fariseusten ja kirjanoppineiden käytöstä. Sen sijaan, että he iloitsisivat harhateillä olleiden veljiensä ja sisartensa paluusta ja kääntymyksestä Jumalan mielen mukaiseen elämään, he suhtautuvatkin näihin rakkaudettomasti ja kuin ulkopuolisiin.[34]
Jeesus katsoo nauttivansa symbolisesti jo etukäteen ”Messiaan ateriaa”, jota juutalaiset odottivat. Toiminta tietenkin viittaa vahvasti siihen, että hän katsoo olevansa Messias itse, joka kutsuu vieraita pöytäänsä.
Tuhlaajaisä ja vanhempi poika
25. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. 26. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. 27. Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'. 28. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. 29. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. 30. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.' 31. Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. 32. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"
25. "Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' 28. Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29. mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' 31. Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'" ©
Kaikuja Vanhan testamentin teksteissä
muokattu 20.8.2025 klo 11:45
Jeesuksen nerokkaan kertomuksen tekee vielä syvällisemmäksi se, että hahmot ja tapahtumat heijastelevat kiistatta useita Vanhan testamentin tekstejä. Kirjanoppineet (Luuk. 15:2) olivat keskeinen osa vertauksen yleisöä ja Kirjoitusten kopioinnista vastaavina ammattilaisina he olisivat epäilemättä tunnistaneet nämä viittaukset. Yhtä aikaa Jeesus osoitti syvää tuntemustaan 1. Mooseksen kirjasta ja esitti kiperän moraalisen haasteen ylimielisille kuulijoilleen.[35]
Kuolleenmeren kääröinä tunnetuista tekstilöydöistä käy ilmi, että jo Jeesuksen päivinä oli alettu kiinnittää tarkkaa huomiota sanojen yhdenmukaiseen oikeinkirjoitukseen, valvoa kopioiden korkeaa laatua sekä laskea ja merkitä kirjainten määriä.[36] Tekstien tarkka sanamuoto oli siis kokeneiden kirjanoppineiden tiedossa – ja juuri Jeesuksen käyttämä sanamuoto herättää kuulijoissa ikivanhat kaiut.
Jaakob ja Eesau
muokattu 20.8.2025 klo 12:04
Keskeinen Vanhan testamentin hahmo, jolla on kaksi ja vain kaksi poikaa (Luuk. 15:11), on Iisak. Hänen kaksospoikansa Jaakob ja Eesau ovat kuuluisat kiistakumppanit. Ensimmäinen kertomus heistä (merkittävin on luvussa 27) kuuluu seuraavasti:
27. Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla. 28. Iisak rakasti enemmän Eesauta, sillä hän söi mielellänsä metsänriistaa, mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia. 29. Kerran, kun Jaakob oli keittänyt itselleen keiton, tuli Eesau kedolta nälästä nääntyneenä. 30. Ja Eesau sanoi Jaakobille: "Anna minun särpiä tuota ruskeata, tuota ruskeata keittoa, sillä minä olen nälästä nääntynyt." Sentähden hän sai nimen Edom. 31. Mutta Jaakob sanoi: "Myy minulle ensin esikoisuutesi." 32. Eesau vastasi: "Katso, minä kuolen kuitenkin, mitä minä esikoisuudellani teen?" 33. Jaakob sanoi: "Vanno minulle ensin." Ja hän vannoi hänelle ja myi esikoisuutensa Jaakobille. 34. Ja Jaakob antoi Eesaulle leipää ja hernekeittoa. Ja hän söi ja joi, nousi ja meni matkoihinsa. Niin halpana Eesau piti esikoisuutensa.
27. Kun pojat varttuivat, Esausta tuli taitava metsästäjä ja erämies, mutta Jaakob oli rauhallinen ja viihtyi kotosalla. 28. Koska Iisak söi mielellään riistaa, hän rakasti enemmän Esauta, mutta Rebekalle oli Jaakob rakkaampi. 29. Kerran, kun Jaakob valmisti keittoa, Esau tuli väsyneenä metsästysretkeltään 30. ja sanoi Jaakobille: "Anna vähän tuota ruskeaa, tuota ruskeaa keittoa, minä olen ihan lopussa." Tästä syystä hän sai nimen Edom. 31. Mutta Jaakob sanoi: "Myy minulle ensin esikoisuutesi." 32. Esau sanoi: "Minä varmaan kohta kuolen. Mitä hyötyä minulle on esikoisuudesta?" 33. Jaakob sanoi: "Vanno minulle ensin." Niin Esau vannoi ja myi Jaakobille esikoisuutensa. 34. Sitten Jaakob antoi hänelle leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni tiehensä. Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan. ©
Tässä katkelman sekä Jaakobin ja Eesaun myöhempien vaiheiden valossa on tuskin sattumaa, että
- vanhempi veli, joka on ollut ulkona, palaa kedolta (j. 29, vrt. Luuk. 15:25), kun ruoka on jo valmiina[37]
- Eesau sanoo olevansa nääntymäisillään nälkään (j. 30), kuten nuorempi velikin (Luuk. 15:17)
- nuorempi veli onnistuu riistämään vanhemmalta perinnön (1. Moos. 25:31–33, vrt. Luuk. 15:13 – kun vertauksen tuhlari palaa, vanhemman veljen luonnollinen huoli on, että tätä täytyy nyt elättää hänen perintöosuudestaan)
- ruoka, jota sokealle Iisakille myöhemmin valmistetaan, on kaksi nuorta vuohta (1. Moos. 27:9) – ainoa kerta Vanhassa testamentissa, kun vuohet mainitaan erikseen ateriana (vrt. Luuk. 15:29)[38]
- nuorempi veli puetaan vanhemman veljen parhaaseen viittaan (1. Moos. 27:15, vrt. Luuk. 15:22)
- verbiä tulla lähelle (hepr. נָגַשׁ, nāḡaš) käytetään petoksen yhteydessä peräti kuusi kertaa – vrt. kreikan ἐγγίζω (engizō) jakeissa Luuk. 15:1,25, ja että
- nuorempi veli häipyy vieraaseen maahan (1. Moos. 27:43, vrt. Luuk. 15:13) ja päätyy siellä paimeneksi (1. Moos. 30:29, vrt. Luuk. 15:15) – Jaakob tosin palaa rikkaana, mutta tuhlaajaveli köyhänä.[39]
Ratkaisevin yhtymäkohta kertomusten välillä on jakeessa 20, jossa isä juoksee, syleilee poikaansa ja suutelee tätä – aivan kuten Eesau tavatessaan huijariveljensä kahden vuosikymmenen jälkeen (1. Moos. 33:4). Tämä on Vanhan testamentin ainoa jae, jossa joku suorittaa nuo kolme tekoa kenellekään, ja myös yksi niistä viidestätoista paikasta, joihin kirjurit olivat merkinneet erityiset pisteet sanan yläpuolelle. Jeesusta kuuntelevat kirjanoppineet olivat kirjoituksia kopioidessaan henkilökohtaisesti piirtäneet nämä pisteet sanan ’ja suuteli häntä’ (וַיִּשָּׁקֵהוּ, wajiššāqehû) päälle ja tunsivat siis väistämättä kertomusten yhteyden.[40]
Jaakob pelkäsi kuollakseen veljensä kohtaamista, mutta tämä ottikin hänet avosylin vastaan. Jeesuksen vertauksen isä, joka edustaa ilmiselvästi Jumalaa (vrt. lisäksi 1. Moos. 33:10), tekee samoin. Jeesus luo tarinaan voimakkaan kontrastin, sillä juutalaiset pitivät Eesauta halveksittavana ja jumalattomana miehenä. Hänellä oli täysi syy vihata Jaakobia, mutta silti hän otti perinnön petkuttaneen veljensä vastaan. Jos Jumala ja jopa Eesau toimivat näin, millä oikeudella vertauksen isoveli torjuu parannuksen tehneen kotiinpalaajan? Hän on sentään tulossa töihin, ei elämään veljensä kustannuksella.
Jaakob ja Laaban
muokattu 20.8.2025 klo 12:04
Jaakob, joka pakeni petetyn veljensä vihaa enonsa Laabanin luo, tuli itse huijatuksi. Eno sujautti hänen rinnalleen väärän morsiamen, minkä seurauksena Jaakob työskenteli paimenena (1. Moos. 30:29, Luuk. 15:15) kaksi vuosikymmentä – neljätoista tytärten tähden ja kuusi kootakseen itselleen karjalauman. Kun Jaakob vihdoin saa tarpeekseen ja lähtee pakoon perheensä ja omaisuutensa kanssa, repeää riita, jossa on useita yhtymäkohtia Jeesuksen vertauksen kanssa:
- Sekä Jaakob (1. Moos. 31:41) että isoveli (Luuk. 15:29) valittavat, että ovat raataneet toisen hyväksi vuosikausia ja joutuneet epäreilun kohtelun uhriksi.
- Laabanin tyttäret kertovat isänsä syöneen (hepr. וַיֹּאכַל אָכֹול, wajoʾḵal ʾāḵôl, kirjaimellisesti ’ahmimalla ahmineen’) heistä saamansa omaisuuden; tuhlaajapojan veli syyttää tätä isän omaisuuden ’ahmimisesta’ (kreik. κατεσθίω, katesthiō) porttojen kanssa.
- Laaban väittää, että olisi halunnut lähettää sisarenpojan matkaan iloisen musiikin saattelemana (1. Moos. 31:27). Kun vanhempi veli palaa pellolta, hän kuulee hilpeää soittoa (Luuk. 15:25).
- Sekä Jaakob että isoveli suuttuvat (1. Moos. 31:36, Luuk. 15:28) – ja itse asiassa aiheettomasti, sillä Laaban on oikeassa varkaudesta (j. 34) ja isä ottaessaan ”kuolleista palanneen” veljen takaisin (j. 32).
- Laaban julistaa, että kaikki Jaakobin omaisuus on todellisuudessa hänen (1. Moos. 31:43); isä julistaa, että kaikki hänen omaisuutensa on todellisuudessa vanhemman veljen (Luuk. 15:31).[41]
Näidenkin kertomusten välillä on siis selkeä temaattinen yhteys. Laabanin on hyväksyttävä se seikka, että Jumala on siunannut juonikasta Jaakobia tämän vioista huolimatta, ja luovuttava omaisuudestaan. Vastaavasti veronkerääjät ja syntiset ovat saattaneet riistää fariseuksia ja loukata Jumalaa, mutta tämä ottaa heidät silti vastaan.[42]
Joosef
muokattu 21.8.2025 klo 10:22
Tutkijat tunnustavat yleisesti, että tuhlaajapojan kohtelulla (Luuk. 15:22) ja Joosefin korotuksella (1. Moos. 41:42) on kielellisiä yhtenevyyksiä. Kyse ei ole ainoastaan sormuksen ja puvun antamisesta, vaan jonkun nostamisesta kertaheitolla ja pysyvästi ”ryysyistä rikkauksiin”.[43] Mutta kytkökset eivät suinkaan jää tähän:
- Joosef joutuu kaukaiseen maahan ja isä, joka piti häntä kuolleena (1. Moos. 37:33), saa selville, että hänen poikansa elää (1. Moos. 45:28, vrt. Luuk. 15:24,32). Nämä ovat Raamatun ainoat kaksi tapausta, joissa isän kuolleena pitämä poika palaa elävien kirjoihin – vieläpä ankaran nälänhädän yhteydessä (1. Moos. 41:31, Luuk. 15:14).
- Nuorempi veli havaitsee, ettei kukaan anna hänelle syötävää (Luuk. 15:16), kun taas Joosef ruokkii jokaisen (1. Moos. 41:56–57).
- Isä käskee teurastaa eläimen juhlaa varten (Luuk. 15:23) nähdessään veljeksistä nuoremman; Joosef antaa saman määräyksen nähdessään nuoremman veljensä (1. Moos. 43:16).
- Isä antaa vaatteet pojalleen(Luuk. 15:22); Joosefkin antaa vaatteet veljille (1. Moos. 45:22), jotka aiemmin riistivät vaatteet häneltä (1. Moos. 37:23).
- Isä pelastaa poikansa puutteelta (Luuk. 15:14); Joosef puolestaan veljensä (1. Moos. 45:11).
Tämänkin kertomuksen keskeinen sanoma on sovinto veljien välillä. Joosefilla oli huomattavasti enemmän syytä olla katkera veljilleen, jotka myivät hänet orjuuteen, kuin Jeesuksen vertauksen vanhemmalla veljellä – ja silti Joosef antoi anteeksi.[44]
Juuda
muokattu 26.8.2025 klo 12:27
Tuhlaajapojan isoveli marisee (Luuk. 15:29–30) – kenties sananlaskun (Sananl. 29:3) innoittamana – että hän olisi halunnut ystävineen syödä edes vuohen, kun taas pikkuveli on ’ahminut’ (kreik. κατεσθίω, katesthiō) isän omaisuuden porttojen kanssa. Vanhassa testamentissa on yksi ainoa katkelma, jossa vuohi, ystävä ja portto esiintyvät yhdessä. Se on kertomus Juudasta ja Tamarista, eräänlainen välinäytös pitkän Joosef-narratiivin sisällä.[45]
Katkelmassa (1. Moos. 38:18–20) Juuda lähettää ystävänsä viemään vuohen maksuksi portoksi luulemansa naisen palveluksista, jotta saisi takaisin pantiksi jättämänsä henkilökohtaiset arvoesineet. Todellisuudessa nainen on Juudan miniä Tamar, joka tarvitsee jälkeläisen pysyäkseen hengissä.
Kertomus vaikuttaa irralliselta, mutta se kytkeytyy edeltävään lukuun: molemmissa joku tunnistetaan ainutlaatuisesta henkilökohtaisesta esineestä. Myytyään Joosefin orjuuteen isoveljet lähettävät (שָׁלַח, šālaḥ) hänen erityisen viittansa Jaakobille ja pyytävät tätä tunnistamaan (נָכַר, nāḵar), onko se Joosefin (1. Moos. 37:32). Kun Tamaria viedään surmattavaksi, hän vastaavasti lähettää hakemaan appensa ja pyytää tätä tunnistamaan, kenet sinetti, nauha ja sauva paljastavat syntymättömän lapsen isäksi (1. Moos. 38:25).[46]
Juudan ja Tamarin tarina yhdistyy myös seuraavaan lukuun. Juuda kuin Joosefkin jättävät raskauttavia henkilökohtaisia esineitä naiselle, jonka kohtaavat seksuaalissävytteisissä merkeissä. Juuda antaa pantiksi edellä luetellut tavarat; Joosefilta riistetään vaate hänen paetessaan Potifarin vaimon luota. Juuda ja Joosef ovat kumpikin poissa perheidensä luota, mutta toimivat viettelyksen kohdalla täysin päinvastoin.[47]
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Juuda, juutalaisten kantaisä, on keskeinen hahmo. Hän saa ajatuksen Joosefin myymisestä (37:26–27), taivuttelee isänsä päästämään Benjaminin Egyptiin (43:8), saapuu joukon johtajana perille (44:14), pitää pitkän puheen (44:18–34) ja tarjoutuu orjaksi Benjaminin sijaan (1. Moos. 44:33).
Puhumalla vuohesta, ystävästä ja portosta Jeesus haluaa ehkä viitata tähän häpeälliseen välikohtaukseen Juudan elämässä. Vieraassa maassa ollut pikkuveli Joosef vastusti seksuaalista viettelystä, kun isoveli Juuda ei tehnyt niin. Juudan synti tuli nololla tavalla ilmi, vaikka hän ironisesti yritti välttää sitä (1. Moos. 38:23). Miten on vertauksen veljesten laita? Vanhempi veli syyttää nuorempaa porttojen parissa piehtaroinnista ulkomailla, mutta miten hän siitä tiesi? Kenties hän halusi itse samaa.
Jeesuksen yleisönä olleet fariseukset ja kirjanoppineet halveksivat hänen ateriakumppaneitaan, ”publikaaneja ja syntisiä”, joista jälkimmäiset saattoivat hyvin olla huonomaineisia naisia (vrt. Matt. 21:32). Synneistään huolimatta nämä ovat kuitenkin nyt oikeassa seurassa, mutta ylimielinen ja omasta mielestään puhdas hengellinen eliitti torjuu Jeesuksen. Ovatko arvostelijat todella itse vapaat sukupuolisista synneistä vai onko kaapissa luurankoja, kuten Juudalla oli? Silloin he ovat synnin kahleissa pahemmin kuin ”syntisinä” halveksimansa yksilöt.
Juuda kuitenkin kokee sisäisen muutoksen. Hän on valmis suojelemaan nuorinta veljeään omalla hengellään ja tarjoutuu Joosefin elinikäiseksi palvelijaksi tämän sijaan (1. Moos. 44:33, vrt. Luuk. 15:19).[48] Vertauksen vanhempi veli ei ole valmis tekemään mitään palvelijaksi tarjoutuneen veljensä hyväksi; Juuda taas oli valmis pelastamaan oman veljensä tarjoutumalla itse palvelijaksi.
Jeesus siis haastaa fariseukset ja kirjanoppineet kahdella tapaa herättämällä kaiun Juudasta ja Tamarista. Hänen ylpeät kuulijansa eivät varsinaisesti ole viattomampia kuin ne, joita he tuomitsevat – mutta mitä he ovat valmiit tekemään pelastaakseen publikaanit ja syntiset? Juuda otti isänsä edessä vastuun veljestään. Vertauksen isoveli, joka edustaa heitä, torjuu sen täysin.[49]
Luukkaan evankeliumi,luku 14
luku 16
